Tule meille töihin.

Tule meille töihin.

Työnjohtaja, murskatyömaalle


Haemme kaivoksen murskatyömaalle työnjohtajaa.

 

Tallqvist on toiminut pitkäjänteisesti Terrafamen kaivosalueella sen toiminnan alusta vuodesta 2007. Tarjoamme nyt mahdollisuuden kehittyä rautaiseksi ammattilaiseksi murskatyön parissa.

Vastapainoksi tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja hyvän työporukan yhdessä alan merkittävimmistä yrityksistä.

 

Työtehtävä

Sinun tehtävänä on toimia työnjohtajana murskalla Terrafamen kaivosalueella. Suunnittelet tehtävät työt ja aikataulutat yhdessä työmaapäällikön kanssa ja vastaat että operatiivinen toiminta työkohteessa toteutetaan turvallisesti ja laadittujen suunnitelmien ja aikataulujen mukaisesti.

Tämän lisäksi:

Kokemus

Edellytämme

Tarjoamme

Sinä henkilönä

Olet luonnollinen johtaja, jolla on hyvä ihmistuntemus ja kriisinhallintakyky. Omaat hyvät johtamistaidot ja sinulla on valmentava ote ihmisten johtamiseen.

Olet järjestelmällinen ja osaat hahmottaa projektin kriittiset kohdat sen sulavaa läpivientiä varten. Työmaan laatu ja turvallisuus ovat sinulle ensisijaisen tärkeitä.

 

Lisätietoa työpaikasta antaa;

Työpäällikkö Markku Anttisaari, puh. +358 400 562 293, [email protected]

Työmaapäällikkö Marko Kontio, puh. +358 50 313 5777, [email protected]

 

Hae nyt! Viimeinen hakupäivä on 31.01.2024, mutta täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

 

 

 

 

 

 
 

Tee työhakemus




Kielitaito




Vahvuutemme